Ei ole kuin muutama vuosi, kun sana pöhinä valittiin Ylen lukijaäänestyksessä vuotta 2013 parhaiten kuvaavaksi sanaksi. Pöhinällä viitattiin johonkin myönteiseen, jonkin asian ympärille muodostuneeseen hyvään meininkiin ja ajatukselliseen kuhinaan.

Pöhinästä tuli tavoiteltava mielentila, flow’n synonyymi ja kicksejä aikaansaava mentaalinen kierre, johon yllyttävät myös talouslehtien otsikot: ”Suomen startup-pöhinää pyöritetään osin Piilaaksosta käsin” (Kauppalehti Optio 26.3.2016). ”Suomi hakee viinamiljardia – Lontoossa on nyt pöhinää”  (Talouselämä 30.9.2016).

Pöhinässä ihminen on kaltaistensa joukossa ja pääsee toteuttamaan itseään ilman rajoja, ilman aikatauluja ja ilman piinaavia esimiehiä. Maailmanvalloitus voi alkaa, ja isänmaa pääsee uuteen nousuun! Erinomaisin esimerkki pöhinästä lienee Slush-tapahtuma, jossa jokaisesta uudesta yrityksestä on tavoitteena tehdä alansa huippu. Tapahtumassa huiput näkevät vain toisensa, ja innostavien esimerkkien avulla Suomea huiputetaan oikein kunnolla.

Pöhinän alkuperäinen merkitys palautuu sahtitiinun käymiseen. Käyminen on hyvä asia, mutta sahti voi käydä myös liikaa ja tiinun reunojen yli. Pöhinä voi muuttua pahaksi ja alkaa muistuttaa slangivastinettaan ”olla huumessa, sekoilutilassa”. Vincitin johtajan Petri Suhosen blogikirjoitus viime lokakuussa aiheutti melkoisen pöhinän työn mielivaltaisuuden ympärille.

Kun kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse, saattaa tuloksena olla pahaa jälkeä. On suuri vaatimus, jos pitää suunnitella oma työ, työtavat, työaika, tavoitteet ja kriteerit työn tulosten arviointiin, on tehtävä itsearviointi, annettava itselle hyvästä työstä palkinnot ja lisäksi vielä myytävä oma työ asiakkaille. Riittämättömyyden tunne, mielipaha ja pahimmillaan häpeä hiipivät puseroon, tehokkuus kärsii, ja ihminen palaa loppuun.

Urbaanissa sanakirjassa pöhinä määritellään ”yleishyödyttömäksi pyöriskelyksi, oleiluksi, hengailuksi ja touhuiluksi ilman erityistä päämäärää”.  Tällaisesssa pöhinässä tunnutaan elävän ikään kuin carpe diem, ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai edes to do -listaa. Tekijöillä on täysi vapaus ja täydet resurssit edistää asioita mutta ei varsinaisia tulostavoitteita.

Kun pöhinää pidetään yllä vain pöhinän luoman hyvänolon tunteen ja endorfiinitasojen vuoksi, hukataan suunta, rakenteet, vastuut, kriteerit, koordinaatio ja seuranta. Luovuus kenties kohoaa huippuunsa, mutta mitään konkreettista ei saada aikaan. Sahti ei pysy käymistiinussaan vaan aiheuttaa ikävän sotkun ja melkoisen hävikin.

Flow on pahaksi, jos se vie mennessään. Uutta voi kuitenkin syntyä myös pienistä puroista.

Ennen kuin pöhinästä muodostuu influenssan kaltainen aikamme sairaus, on syytä pysähtyä ja tehdä diagnoosi. Mitkään niksit tai kikat ajankäytön tehostamiseksi, työtehtävien priorisoimiseksi tai työnteon sujuvoittamiseksi eivät auta itse tautiin – ne lieventävät oireita mutta eivät poista epidemian perussyitä.

Hämmennys on terveellistä, se saa näkemään asiat uudessa järjestyksessä vähän kuin kaleidoskoopissa. Taudinkuvan selkeytyminen edellyttää peruskysymysten ääreen menemistä.  Pitäisi pysähtyä pohtimaan, mikä on työn merkitys itselle. Jos työn merkityksellisyys pohjautuu pöhinän tunteeseen, ollaan vaarallisella alueella. Silloin on paras hiljentyä itsediagnosointiin: Miksi, mitä ja keitä varten tätä työtä teen? Olisiko muita vaihtoehtoja?

Pöhinään sparraavien huiputtajien lisäksi tarvitaan myös ajattelun selkeyttäjiä, flow´n rauhoittajia ja työn merkityksellistäjiä – ammattimaisia ihmettelijöitä, jotka eivät jätä työntekijöitä yksin vaan antavat näille mahdollisuuden löytää itsensä ja työnsä merkityksellisyyden uudelleen.

Tämä kannattaa tehdä ennen kuin on liian myöhäistä – ja ennen kuin pitää valita pöhinän ja koleran väliltä.

Teksti Pasi Lankinen ja Tuomo Kuosa , kuva Jari Koskinen

Mainokset