Muotoilu -sanaan törmää nykyään monille ihmisille uusissa, oudoissa käyttöyhteyksissä. Nykyään puhutaan systeemien, strategioiden, kaupunkien, yritysten, prosessien, palveluiden, brändien, digitaalisten tuotosten ja konseptien muotoilusta, kun taas ennen muotoilu totuttiin liittämään lähinnä koriste-esineiden, autojen, vaatteiden ja kalusteiden kaltaisiin konkreettisiin tuotoksiin.

Mistä on kysymys? Muotoilu on muuttumassa immateriaalisen suunnitteluksi. Tämä näkyy sekä muotoilu -sanan käytössä että siinä, millaisia muotoilijota tarvitaan markkinoilla. Toimintaympäristö ja työelämä ovat monin paikoin rajussa muutoksessa. Se mikä oli tarpeellista osaamista ennen, ei ole sitä enää, ainakaan samassa mittakaavassa.

Muotoilu on yhä enemmän aineetonta arvonluontia taideteollisuuden asemesta.

Menetelmällisesti viime vuosikymmenen suuria vaikuttajia ovat olleet design ajattelu (design thinking), palvelumuotoilu ja nyt viime aikoina erityisesti yhteissuunnittelu (co-design). Samalla muotoilu monialaistuu: muotoilua tehdään jatkuvasti uusien haasteiden ja mahdollisuuksien parissa, uusilla rajapinnoilla. Lähitulevaisuudessa tullaan näkemään uusia kombinaatioita. Palvelumuotoilija, kaupunkimuotoilija ja co-designer ovat jo monille tuttuja, mutta miten olisi muotoilija-insinööri tai muotoilija-sairaanhoitaja? Vieläkin oudommat kombinaatiot ovat tervetulleita! Maailmalla erilaiset monialaiset muotoilun opinnot ovat jo yleistyneet, joten matkat uusille rajapinnoille ja jopa olemassaolevien ammattikuntien oppien vastaiset (antidisciplinary) kokeilut näyttäytyvät huippukiinnostavina.

Muotoilu vaatii entistä enemmän monialaista yhteistyötä. Kehityskulku liittyy myös asiantuntijuuden muutokseen. Ennen asiantuntija kertoi yksisuuntaisesti miten asiat ovat, muut ottivat ”tiedon” vastaan. Nykyään asiantuntemus rakentuu dialogisesti yhdessä kehittäen ja työskennellen kaikkien osaamisia hyödyntäen. Muotoilu voi toimia osaamisten yhdistäjänä, pois siiloista, moninäkökulmaisesti yhteiskehittäen ja co- designin menetelmiä käyttäen.

Mitään suunnittelua ja päätöksiä ei nykyään kannattaisi tehdä ottamatta huomioon tulevaa, siksi on viisasta ennakointikyvykkäästi ja tulevaisuustietoisesti jatkuvasti tulkita, mitä muutoksia on näköpiirissä. Esimeriksi niin sanottu VUCA -ilmiö (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity) tarkoittaa lisääntyvää kompleksisuutta, vaikeaa ennustettavuutta, nopeita muutoksia, epävarmuutta, väärinymmärryksiä, harhaanjohtamista, ja räjähdysherkkuuttä. Johtamisen ja suunnittelun näkökulmasta VUCA tarkoittaa tarvetta nopeisiin muutoksiin, sekä joustavuutta ja elastisuutta toiminnassa. Päätöksiä ja suunnittelua tulisi tehdä entistä enemmän tässä ja nyt kokonaisvaltaisesti sekä historia-, tilanne- ja tulevaisuustietoisesti. Pitkät prosessit eivät enää sovellu nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön. Designin menetelmillä, nopealla konseptoinnilla, protoilulla ja kokeiluilla on vahvistuva paikkansa tässä ajassa.

Toinen suuri muutos on megatrendimäistä logiikkaa noudattava neljäs teollinen vallankumous, johon liittyy automaatio, robotisaatio, tekoäly, massadata (big data), kaiken internet, digitalisaatio ja synteettinen biologia. Tulevaisuuden työ on yhteistyötä robottien ja tekoälyn kanssa. Näissäkin muutoksissa muotoilijoille on tilaa sekä immateriaalisen suunnittelun, että konkreettisiin tuotteisiin liittyvän teollisen muotoilun parissa. Muotoilijoilla on paikkansa myös osana tulevaisuuden ennakointia ja erityisesti osana tulevaisuuden aktiivista luomista (design fiction, design science fiction). Visual Futurist onkin yksi niistä ammattinimikkeistä johon törmää entistä useammin. Entistä kompleksisemmassa ja nopeammin muuttuvassa toimintaympäristössä myös kokonaiskuvaa ja kiteytystä tarjoavalla informaation muotoilulla on vahva paikkansa. Visuaalinen viestintä on muutenkin kovassa nosteessa.

Selvästi nopeimmin kasvava tarve on muotoilun menetelmin tehtävä immateriaalisen muotoilu, olipa sitten kyse systeemeistä, prosesseista, palveluista, strategisista linjauksista tai konsepteista. Näkisin kaikkien muutosten keskellä, että nyt on hyvä mahdollisuus nostaa muotoilun taloudellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta, ja samalla kasvattaa muotoilun ja muotoilijoiden roolia suhteessa muihin ammattialoihin. Erityisen merkittävää vaikuttavuuden kasvattamisessa on muotoilujohtaminen, ja muotoilijoiden rooli ylimmän johdon konsultoivana partnerina sekä muotoilijat osana organisaatioiden päätöksentekoa (johtoryhmät ja hallitukset). Jo vuonna 2009 Tim Brown kehotti vaikutusvaltaiseksi nousseessa Ted- esityksessään muotoilijoita ajattelemaan isommin. Tämä sama vaade pätee edelleen. Näkemykseni mukaan tulevaisuuden menestyksen tekijät ovat immateriaalisen muotoilijat, uudenlaiset rajapinta- osaajat ja monialaiset kompetenssien yhdistelijät. Immateriaalisen suunnittelijat ovat paitsi uudenlaisia yleistietäjiä (neo-generalists) myös muotoilun menetelmien hallitsijoita ja strategisen suunnittelun asiantuntijoita. Muotoilija-yleistietäjiä (co-designer) tarvitaan erityisesti kun tehdään työtä yhdessä päätöksentekijöiden kanssa.

Aina ajankohtainen ja osuva Anu Kantola kirjoitti vuoden vanhassa kolumnissaan koulutuksen kehittämisestä, että ”Laaja- alaisuus auttaa erityisesti nykytaloudessa, josta valkokaulustyöläisten rutiinityöt katoavat ja uudet työpaikat vaativat luovuutta (…) lisätkää vapautta ja ihmistieteitä ja kannustakaa kaikkia vinoihin ja vähän outoihin valintoihin. Tarjolla pitäisi olla kaiken maailman kursseja ja kaiken maailman opettajia.” Oma näkemykseni muotoilun osaamisen kehittämisestä on se, että lisätään diversiteettiä, annetaan kaikkien kukkien kukkia ja mahdollistetaan muotoilun opiskelijoidelle persoonalliset opintopolut Anu Kantolan kirjoituksen hengessä. Taiteellisempaa tekemistä ja taideteollisuutta unohtamatta.

Samalla on kuitenkin muistettava, ettei mennyt maailma saa määrittää tulevaa. Erityisesti muotoilun piirissä on suurena riskinä mennyttä haikaileva protektionismi, jossa tarkoituksellisesti halutaan katsoa vain peruutuspeiliin. Todellisuus on kuitenkin sekä-että, ei joko-tai. Historiasta voi noutaa nykyhetkeen monia edelleen toimivia tekemisen tapoja ja samalla kuitenkin suunnata katse vahvasti menosuuntaan ja pitkälle tulevaisuuteen.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kaiken tämän teknologisen muutoksen ja murroksen keskellä ihmisen tulisi olla kehittämisen keskiössä. Me yhdessä voimme rakentaa parempaa maailmaa, ja siinä muotoilulla voisi olla nykyistä paljon keskeisempi rooli.

Teksti ja kuva Jari Koskinen

Mainokset